Pakaroille menneen ranskankielen suullisen kokeen kunniaksi julistan täten tämän ensimmäiseksi postaukseksi. Kokeen aiheenahan oli rändomsti valittu Micheal Foucault, jonka kirjoituksia ei voi ymmärtää edes swahiliksi. Ymmärrän, että Focault puhuu vallasta, homoista ja hulluista mutta siihen jääkin minun hyvin empiirisesti hankkimani tiedot. Induktiivisiin päätelmiin ei kapasiteetti riitä. Kokeeseen mennessä kuvittelin meneväni kielenkokeeseen. Kokeesta pois tullessa ymmärsin, että olin mahdollisesti eksynyt väärälle laitokselle, nimittäin filosofian. Tai ainakin toivon niin. Itkin verta ja krokotiilinkyyneliä kunnes olin niin täynnä koko typeryyttä että menin kuntosalille katselemaan vielä suurempaa typeryyttä. Ihmisiä juoksemassa juoksumatolla. Mikään ei liene tyydyttävämpää. Ennen muinoin jaoin huoneeni hirvittävän mukavan kiinalaisen tytön kanssa, joka kaikesta mukavuudesta ja älykkyydestä huolimatta meni aina bussilla kuntosalille (2 km), jotta voisi juosta juoksumatolla lämmttelyksi 15 minuuttia. Kyllä. Postaukseni sanoma siis onkin, että jos tunnette typeryytenne ahdistavan, menkää kuntosalille, sieltä löytyy lohdutus. Ja ihan näin ilmoitusluontoisena asiana tiedoitettakoon, että otan mielihyvin vastaan rautalangasta väännettyjä analyyseja Focaultin teorioista. Kiitos. Ja jotta tämä postaus ei menisi aivan hukkaan, haluan liittää tähän loistavan runon, jonka varmasti jokainen suomalainen tietää mutta haluaa unohtaa sen inhorealisminsa vuoksi (vaikka symbolisti pääasiallisesti tuo Einari Vuorelamme lieneekin).   

Oli synkkä salo.
Meni tie.
Tuli talo.

Oli loimuava takka.
Oli tyttö.
Oli akka.

Soma puheitten sävy.
Tuli yö. -
Olin vävy.

Ainoita runoja, jonka muistan ulkoa (mikä saavutus, hyvä minä!). Runo on kerrassaan nerokas, siihen tiivistyy kaikki tarpeellinen, suomalaisesta vähäpuheisuudesta lähtien. Tarvitsemme lisää Vuoreloita!